Peruskurssi

Seurauspedagogiikan peruskurssi

Peruskurssissa käydään läpi eksistentialistialisten filosofian perusteet ja ihmiskäsitys, jonka varaan seurauspedagogiikka rakentuu. Lisäksi opiskellaan seurauspedagogiikan toimintamallit, periaatteet, oppimisteoriat, menetelmät ja työkalut. Koulutuksessa käydään myös läpi, millainen toiminta ei ole pedagogiikan mukaista ja mahdollista sudenkuopista. Lisäksi käydään läpi käytännön kokemuksia.

Peruskurssi on n. 3-6 kk mittainen prosessi, jossa systemaattisesti käydään läpi seurauspedagogiikan rakenne, perusperiaatteet ja työskentelytapa. Jokaisen koulutuspäivän aikana tehdään käytännön harjoituksia. Tämän lisäksi koulutettava saa välitehtäviä, jolla sovelletaan käytäntöön asiakkaiden/työyhteisön työntekijöiden kanssa jokaisen jakson jälkeen.

Peruskurssi antaa koulutukseen osallistujalle perustiedot menetelmän sisällöstä. Olennaisinta on kuitenkin se, että kurssi sisältää jatkuvia harjoituksia, joita tehdään ensin koulutuksessa ja sen jälkeen niitä toistetaan omassa työssä. Tällä tavalla metodin toimintamallit juurrutetaan yksi kerrallaan omaan käytökseen. Metodin käyttö edellyttää oman puheen, toimintatapojen ja asenteen muutoksia, jotta muutoksia saadaan tapahtumaan myös asiakkaissa. Ilman käytännön ohjeita ja malleja kenenkään on vaikea keksiä keinoja itse.

Koulutus toteutetaan pääosin sähköisesti Teams-yhteyksillä. Ensimmäinen kerta on kuitenkin päivän mittainen yhteinen tapaaminen, jotta kaikki koulutettavat tapaavat toisensa. Koulutuskertoja on yhteensä seitsemän, yhteensä 31 h. Teams-koulutukset kestävät 4 h. Koulutustapa mahdollistaa joustavan osallistuminen koulutukseen ja tulee myös halvemmaksi työnantajalle, koska matka-aika ja -kulut jäävät pois. Koulutus on tarkoituksella pilkottu useaan osaan, jotta osallistujille jää koulutusten välissä reilusti aikaa soveltaa opittuja toimintamalleja käytäntöön.

Koulutukseen otetaan ainoastaan henkilöitä, joilla on oma innostus ja halu omaksua uudenlainen toimintamalli ja organisaation johdon päätös tukea mallin soveltamista työyhteisössä.

Koulutuksen sisältö

  1. Eksistentiaalinen filosofia ja ihmiskäsitys
  2. Toimintamallit
  3. Periaatteet
  4. Menetelmät osa 1
  5. Menetelmät osa 2
  6. Työkalut
  7. Sudenkuopat ja kokemuksia

Koulutusfaktat korona aikana

  • Teamsin kautta tapaamiskertoja 8 x 0,5 pv. (klo.8.30-12.00 sis. 30 min tauon)
  • Työpaja 0,5 pv jaetussa ryhmässä n.3-4 kk teoriajakson päätyttyä
  • 12 osallistujaa tai 20 osallistujaa, muista määristä voidaan sopia erikseen ja pyytää tarjouksen
  • 12 osallistujalle 10.500 e (+alv 24%), mikäli tilaus v. 2021 koulutuksista syyskuussa 2021
  • 20 osallistujalle 16.500 e (+24% alv), mikäli tilaus v. 2021 koulutuksista syyskuussa 2021
  • Kurssimaksusta maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä 50% ja loput kurssin päättyessä
  • Yksittäiset opiskelijat, ottakaa yhteyttä koulutuspaikan saamiseksi.

Katso alkavat kurssit täältä

Ilmoittautumiset ja tiedustelut suoraan Sonjalta:

sonja.kurten-vartio@seurauspedagogiikka.com

Puh. 040 086 6358

Kysyttävää koulutuksista? Ota meihin yhteyttä!