Katkaise työttömyyskierre seurauspedagogiikan avulla
– Puolen päivän koulutus työllistämispäälliköille ja työllisyyskoordinaattoreille
Ihmiset muuttuvat. Ympäristö muuttuu. Koko maailma muuttuu. Siksi myös toimintatapojen pitää muuttua.
Vaikeasti työllistettävien massa kasvaa ja keinot työttömyyskierteen katkaisemiseksi ovat vähissä. Olisiko syytä kokeilla jotain uutta menetelmää? Sellaista, joka pysäyttäisi kierteen ja herättäisi ihmisissä vastuuntunnon ja halun toimia itse.
Työllistämisprosessissa on mukana lähtökohtaisesti kaksi osapuolta: virkamies ja asiakas.
Miten näiden osapuolten väliltä saadaan riisuttua vastakkainasettelu ja miten vastuu työllistymisestä saadaan jaettua tasapuolisesti näiden henkilöiden kesken?
Vastauksena tähän voi olla seurauspedagogiikka. Seurauspedagogiikkaa on kehitetty suurella menestyksellä Tanskassa työmarkkinakoulutuksena vuodesta 1974 Jens Bayn ja Bodil Gladin toimesta. Tulokset ovat olleet nopeita, näkyviä ja parempia, kuin mitä on saavutettu muissa koulutuksissa. Tämä työskentelytapa on johtanut useimmissa tapauksissa pysyviin elämäntapamuutoksiin.
Onko teidän organisaatiollanne varaa olla kokeilematta tätä mahdollisuutta?
Mitä hyötyä seurauspedagogiikasta ja tästä koulutuksesta on osallistujalle?
Seurauspedagogiikka herättää osallistujaa itseään tarkastelemaan vaativia asiakaskohtaamisia eri näkökulmista. Koulutuksessa käydään läpi tyypillisiä tilanteita, joita asiakaspalvelijat kohtaavat työssään päivittäin. Osallistujat saavat käytännönläheisiä neuvoja siihen, miten seurauspedagogiikkaa voidaan hyödyntää haastavissa tilanteissa.
Seurauspedagogiikan menetelmiä voi ottaa käyttöön jo puolen päivän koulutuksen jälkeen. Usein menetelmän käyttöönotto ja pienetkin muutokset omassa toiminnassa alkavat tuottaa tulosta jo nopealla syklillä. Kun näkyviä tuloksia alkaa syntyä, myös oma työmotivaatio kasvaa.
Mitä hyötyä seurauspedagogiikan käyttöönottamisesta ja tästä koulutuksesta on työnantajalle tai koko organisaatiolle?
Kun seurauspedagogiikan menetelmät otetaan käyttöön, sen vaikutukset alkavat näkyä jo lyhyellä aikavälillä. Parhaimmillaan tulokset johtavat työttömyyskierteen pysyvään katkaisuun ja tätä kautta myös asiakasmäärän vähenemiseen. Henkilökunnan osalta vaikutukset ovat kannustavia: hyvät tulokset kasvattavat motivaatiota ja työviihtyvyyttä.
Puolen päivän koulutus auttaa oivaltamaan seurauspedagogiikan menetelmän pääperiaatteet ja avaa tarkemmin niitä tuloksia, mitä sillä voi saavuttaa lyhyessäkin ajassa.
Edellytämme koulutukseen osallistuvalta henkilöltä aitoa kiinnostusta aihetta kohtaan ja halua toimia konkreettisesti muutoksen eteen.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut suoraan Sonjalta:
sonja.kurten-vartio@seurauspedagogiikka.com
Puh. 040 086 6358